Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuu 2026Linkki avautuu uudessa välilehdessä lievittää ikääntyvien hätää

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.

Apua ilman ehtoja

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille Yhteisvastuun kokeneiden diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.

Vuonna 2026 keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.

– Yhteisvastuukeräys on suomalaista lähimmäisenrakkautta: Kun tilanne on huono, teemme yhdessä toisille sen, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän. Yhteisvastuu on koko 75-vuotisen historiansa ajan mahdollistanut konkreettisen avun sitä eniten tarvitseville ja pitänyt ääntä epäkohdista. Vuonna 2026 keskitymme siihen, ettei yksikään iäkäs jäisi heitteille kotona tai kriisin keskellä, sanoo varainhankinnan päällikkö Ruut Lemmetyinen Kirkkopalvelut ry:stä.

Apu menee perille:

  • 30 % jaetaan keräävän seurakunnan käyttöön keräyksen teeman mukaisesti tai diakonia-avustuksiin
  • 20 % jaetaan vuosittain kotimaiseen erityiskohteeseen: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön.
  • 50 % kansainväliseen diakoniaan keräyksen teeman mukaisesti Kirkon Ulkomaanavun kautta


Lahjoita oman seurakuntasi kautta Yhteisvastuukeräykseen

 

Taivassalon seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa eri tavoin:

MobilePay: 32206

Netin lahjoitussivuston kautta: yhteisvastuu.fi/taivassaloLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tilisiirto: käytä viitenumeroa 301848

Saaja: Kirkkopalvelut/Yhteisvastuukeräys
- Aktia FI82 4055 0010 4148 41
- Nordea FI16 2089 1800 0067 75
- Pohjola pankki FI14 5000 0120 2326 28

 

Kiitos! 
Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.
Ahvenanmaalla: Keräyslupa ÅLR 2025/6899, voimassa 1.1. – 31.12.2026.

 


 

Tutustu lisää yhteisvastuukeräykseen täältä